Painajainen Ahmolla
Julkaistu: 08.12.2019 00.00

Painajainen Ahmolla

Viitonen jatkui Siilinjärvellä Ahmon salissa sunnuntai ehtoona. Parina aiempana yönä oli jo nähty painajaisia kentän valtaisasta koosta ja kummittelevista, itsekseen kaatuvista laidoista. Molemmat painajaiset kävivät toteen ja sen lisäksi tuli kuokkaan molemmissa peleissä. Avausottelussa Kaavin Kaiun nuoret miehet pistivät parastaan ja liikkeellään tuhosivat pikku hiljaa Apassien vähäiset yritykset. Toisessa pelissä vastaan asettui sarjan kärkiporukka IK Svans (pelaavat kyllä ihan väärässä sarjassa), joka vei Apasseja kuin sitä kuuluisaa pässiä narussa. Yritystä Apasseilla oli, mutta vastus yksinkertaisesti kaikessa tekemisessä edellä. No nyt joutaakin kirjottelemaan pukille toivelistaa, ainakin senioriosasto toivoo pienempiä saleja ja vähempi vauhtisia otteluita seuraavalle vuodelle. Toivotaan, että uniukko tulee tänään aikanaan ja Tonttu Toljanteri vie möröt piiloon. Päivän onnistujia olivat Aki Savolainen ja kohtuu comebackin tehnyt Petri "Pablo" Muona, toki heidänkin paukut jäivät avausotteluun.

Tulokset (linkistä tulospalvelun sivuille)

Apassit III - Kaiku 5 - 8

Apassit III - IK Svans 3 - 14

Seuran uusimmat